top of page

Aloita sadonkorjuu jo alkukesästä

Päivitetty: 5. maalisk. 2023

Ajattelin ennen sadonkorjuun ja säilönnän alkavan vasta heinä-elokuussa. Nyt kun olen vanhempi ja ehkä vähän viisaampikin, olen huomannut kaiken sen ihanan mitä alkukesä meille tarjoaa. Tiesitkö että moni kasvi on parhaimmillaan pienenä ennen kukintaa ja joidenkin kasvien kohdalla kiireisin aika onkin kesäkuussa.


Kaikkea haluamaansa ei ikinä ehdi kerätä, pilkkoa, purkittaa ja pakastaa mutta pienistä teoista syntyy loppukesään mennessä jotain suurta.

Kuusenkerkkiä on meillä etelässä kesäkuussa enää varjoisilla paikoilla, mutta monet muut villiyrtit ovat parhaimmillaan, kuten nokkoset, horsma, vuohenputki, vadelmanlehdet ja esimerkiksi poimulehti. Sen sijaan harmikseni jokainen kevät ei tällä seudulla anna korvasienisatoa.



Puutarhasta olen kerännyt kuivumaan yrttejä, pakastanut pajon raparperia ja nokkosta, hiostanut teeaineksia, syönyt aasialaisia salaattivihanneksia ja nauttinut monivuotisista kasveista kuten ilmasipulista, karhunlaukasta ja köynnöspinaatista.


Tein sadonkorjuutouhuistani pienen videon kanavalleni ja alla on muutamia reseptejä blogistani tähän vuodenaikaan, joista voisit pitää.



Yltäkylläistä juhannuksen ja keskikesän aikaa!


Terveisin, Stella

Comments


bottom of page