top of page
Writer's pictureOmavarainen vegaani

Printattava kylvökalenteri - Mitä kylvää juuri nyt?

Päivitetty: 6. tammik. 2022

Ota talteen omavaraisen vegaanin tulostettava kylvökalenteri tai tee tämän pohjalta omasi.


Periaatteessa vastustan monien puutarhakirjojen liitteenä olevia kylvökalentereita. Kylvöajat eivät ikinä ole yksiselitteisiä. Aikatauluun vaikuttaa moni asia kasvin loppusijoituspaikasta oman puutarhan mikroilmastoon, erilaisista sään oikuista puhumattakaan.


Tämä kylvökalenteri on siis ehdotus ja vain yksi tapa toimia. Viljelen kakkos- ja kolmosvyöhykkeen rajalla. Tammi-helmikuussa apunani on kasvivalo (ilman sitä ei tule toimeen), mutta kylmässä mökissä itäminen on hidasta, ei kuitenkaan mahdotonta. Aloitan tästä syystä kylvöt aikaisin. Itämisen jälkeen taimet viihtyvät hyvin alle 20 asteen huonelämpötilassa. Ainoa ongelma tahtoo olla tilanpuute. Käytössäni on vain yksi suuri ikkuna etelään.



Haluan aikaista satoa, joten esikasvatan niin paljon kuin saan sisälle mahtumaan. Teen joistakin lajeista uusintakylvöjä, ettei sato olisi kerralla valmista tai kasvimaalla olisi käyttämätöntä tilaa. Esimerkiksi viime vuonna pari viikkoa pensaspapukylvöjen välissä mahdollisti rennomman sadonkorjuun.


Kylvän ensimmäiset herkut ulos huhtikuussa lasin alle. Toukokuussa kylvän avomaalle viileässä itäviä kasveja ja loput pääsadosta kesäkuun ensimmäisinä päivinä. Juhannuksen aikoihin kasvimaan tyhjiin kotiin mahtuu jo vähän uutta vihreää. Heinäkuussa kylvän vielä syötävää syksyksi, samoja lajeja kuin aikaisin keväällä.


Kylvökalenteri

  • Tammikuussa esikasvatukseen: chili, latva-artisokka ja pesusienikurkku

  • Helmikuussa esikasvatukseen: munakoiso, paprika, purjo ja eri sellerit

  • Maaliskuussa esikasvatukseen: tomaatti, esikasvatettavat yrtit ja sipuli siemenestä

  • Huhtikuussa esikasvatukseen: kaikki kaalit kuten lehtikaali, valkokaali, punakaali, ruusukaali, kukkakaali, parsakaali ym. salaattifenkoli, kesäkurpitsa ja muut kurpitsat, kasvihuonekurkku, maissi ja meloni

  • Huhtikuussa suorakylvö lasin alle tai kasvihuoneeseen: pinaatti, aasialaiset lehtivihannekset (mitzuna, paksoi, tatsoi ym), retiisi, vuonankaali ja salaattikleitonia (talviportulakka)

  • Toukokuussa esikasvatukseen: salko- ja ruusupapu ja avomaankurkku

  • Toukokuussa suorakylvö: peruna, härkäpapu, porkkana, sipuli istukkaasta, pinaatti, palsternakka, salaatit, mustajuuri, rukola ja suolaheinä

  • Kesäkuun alussa suorakylvö: kaikki muut juurekset kuten nauris, punajuuri, lanttu ym. pavut, yrtit, mangoldi, kyssäkaali ja herne

  • Juhannuksena uusintakylvö tyhjiin kohtiin: kyssäkaali, nauris, salaatit, retiisi, tilli ja lehtikorianteri

  • Heinäkuussa uusintakylvö tyhjiin kohtiin: retikka (daikon), mangoldi, salaatit, aasialaiset lehtivihannekset, pinaatti, salaattikleitonia (talviportulakka), vuonankaali, rukola, retiisi, lehtikorianteri ja kiinankaali

Tulostettava kylvökalenteri



Tuntuiko monimutkaiselta?

Nappaa alla olevasta linkistä tulostettava kylvökalenteri itsellesi talteen.



Terveisin, Stella

Comments


bottom of page