Kasvimaallani on ollut jo vuosia useita suosikkeja, mutta tässä kolme joita kehotan ehdottomasti kokeilemaan. Kasvatan näitä joka vuosi!
1. Kurpitsat, kuten spaghettikurpitsa tai myskikurpitsa. Oikeastaan mikä tahansa muu kuin tavallinen vähän mauton kesäkurpitsa on kokeilemisen arvoinen. Monet varsinkin talvikurpitsana myytävät kurpitsat ovat mahtavia, koska ne säilyvät kuukausikaupalla huoneenlämmössä ilman kellaria. Pidän kurpitsan vähän makeasta mausta yhdistettynä vaikka chiliin tai johonkin happamaan.
Kurpitsat kaipaavat lämpimiä kesiä, mutta esimerkiksi pieneen talouteen sopiva vihreä Sweet mama on menestynyt minulla hyvin. Vähän tylsemmän makuinen Hokkaido on myös aina kasvanut ihan kaupan kurpitsoista siemeniä nappaamalla. Omalla pihalla moni kasvattaa eri kurpitsoita vierekkäin ja lajit sekoittuvat herkästi.
2. Valkosipuli, tarkemmin talvivalkosipuli. Olin yllättynyt miten helppoa talvivalkosipulin kasvatus on. Vaikeinta on muistaa kynsien istutus oikeaan aikaan jo syksyllä. Olen kokeillut eri lajikkeita ja pidimme kotikokin kanssa oikein viralliset valkosipulimaistajaiset. Huomasimme kuitenkin niin vähän eroa eri lajikkeissa, että olen antanut niiden iloisesti sekoittua. Kaikki maistuvat todella hyviltä!
3. Härkäpapu. Tuore härkäpapu on herkku, jota ei saa kaupasta ja jos saa, hinta pyörryttää. Tuoreena nopeasti keitetyt härkäpavut valkosipuliyrttiöljyn kanssa on parhaita asioita joita kasvimaalta voi hakea. Jos olet syönyt aikaisemmin vain pieniä kuivattuja peltolajikkeita, kannattaa ehdottomasti kokeilla suurempia ohutkuorisia papuja, kuten kuvassa Hangdown ja Karmazyn.
Ja mikä parasta, näistä kolmesta kasvista saa jo mahtavan aterian!
Mikä on sinun suosikkisi kasvimaalla?
Terveisin, Stella
Julkaisen uuden kirjoituksen blogissa aina parittomien viikkojen perjantaina.
Tervetuloa takaisin!
Comments