Talvivalkosipulin sadokorjuu ajoittuu yleensä elokuulle ja on lempipäiviäni puutarhassa.
Katso video kanavaltani tai lue kirjoitus alta:
Talvivalkosipuli on kasvimaani lellikki. Silloin kun muut kasvit joutuvat kuivuuden ja kiireen takia pärjäämään omillaan, pidän huolta valkosipulivauvoistani viimeiseen asti lannoittamalla ja kastelemalla. Talvivalkosipulin sadonkorjuu on kauden juhlahetki.
Valkosipulin sadonkorjuu ajoittuu yleensä elokuulle, mutta tämä vuosi on ollut ainakin omalla kasvimaalla poikkeuksellinen ja nostin sipulit heinäkuun viimeisinä päivinä. Talvivalkosipulit ovat sopivia nostettaviksi, kun alimmat lehdet alkavat kellastumaan ja sipulin kynnet ovat kehittyneet täyteen mittaansa. Liian pieni valkosipuli on vain pyöreä pallo ilman kynsien luomaa muotoa.
Liian suureksi kasvanut valkosipuli puolestaan “halkeaa”, kun kynnet erottuvat. Makuun tämä ei vaikuta, mutta näin sipuli ei yleensä kestä säilytystä kevääseen asti, eikä auenneita sipuleita suositella uudelleen istutukseen. Sadonkorjuu tulisi tehdä ennen kuin koko sato näyttää tältä.
Olen poistanu aikaisemmin kesällä ilmestyneet kukat eli itusilmut heti saadakseni mahdollisimman komeat valkosipulit. Jätän kuitenkin muutamaan varteen nuput paikalleen, enkä nosta niitä muiden sipulien kanssa. Itusilmut saavat kehittyä täyteen mittaansa rauhassa koko loppukesän ajan. Itusilmujen kasvaminen omaksi valkosipulikannaksi kestää kaksi vuotta.
Sipulit nostetaan hellästi katkaisematta vartta. Huuhtelen pahimmat liat pois ja siirrän sipulit kuivumaan ilmavaan lämpimään paikkaan, tällä kertaa ulkosaunan eteiseen. Kuivuminen kestää paikasta riippuen parista viikosta kuukauteen.
Kuivumisen jälkeen leikkaan varren ja juuritupsun lyhyeksi ja otan valkosipulit sisälle. Komeimmat sipulit säästän syksyn istutuksiin ja syön ensin avautuneet tai muuten kehnomman näköiset sipulit. Säilytän sipuleita kuivakaapissa tasapohjaisessa paperipussissa, jonka laitoja olen leikannut matalammaksi. Kahdesta lavasta riitti viime vuonna sipuleita koko vuodeksi yhdelle valkosipulista pitävälle henkilölle ja vasta viimeiset kynnet nahistuivat kesäkuussa.
Talvivalkosipuli istutetaan maahan jo syksyllä, loka-marraskuussa. Talvivalkosipulia on välillä vaikeaa saada enää silloin. Parhaiten omien valkosipuleiden kasvatus onnistuu ostamalla sipulit syksyksi nyt sadonkorjuun aikaan. Hyötykasviyhdistyksen sipulit myydään yleensä nopeasti loppuun, mutta valkosipuleita voi etsiä myös Reko-ringeistä ja ruokatoreilta. Ruokakaupoissakin näkee myytävän kotimaista valkosipulia, mutta en ole ikinä nähnyt mainintaa siitä onko kyseessä kesä- vai talvivalkosipuli.
Terveisin, Stella
Comentários