top of page

Valkosipulia koko vuodeksi!

En ole enää moneen vuoteen ostanut valkosipulia kaupasta, mutta se tarkoittaa että joudun tekemään pieniä temppuja saadakseni valkosipulin makua lautaselle vuoden jokaisena päivänä. En siis syö valkosipulia aina sen tutuimmassa olomuodossa.


Olen kirjoittanut blogiini jo aikaisemmin valkosipulin pakastamisesta, mutta on muitakin tapoja hyödyntää valkosipulia vuoden ympäri.


Katso video tai lue lisää alta.



Pakastan jäljellä olevan valkosipulisadon yleensä huhtikuussa, kun ne alkavat näyttämään ensimmäisiä elonmerkkejä. Näin selviän helposti alkukesään saakka.


Alkukesän herkku karhunlaukka on helppo tapa parantaa valkosipulin himo. Monen kaupan siemenhyllystä löytyvä valkosipulilta maistuva kiinalainen ruohosipuli on myös kiva kasvatettava, ja saattaa ruukussa tai hyvällä paikalla olla monivuotinen.


Kerään syksyllä aina talteen valkosipulin itusilmuihin kehittyviä "siemeniä" ja kasvatan näistä valkosipuliruohoa eli eräänlaisia valkosipulin versoja. Tätä hommaa voi tehdä sisällä talvellakin, kuten muutakin versottamista. Valkosipulin vihreä osa on suurena vähän puisevaa, mutta nuoret versot ovat oikein maukkaita.



Keskikesällä on ns. skeippien aika. Valkosipulit kasvattavat itusilmuja, joista osan voi jättää kehittämään näitä edellä mainittuja siemeniä, mutta osa kannattaa ehdottomasti napsia pois, sillä ne haittaavat kynsien kehitystä. Skeipit voi syödä raakana, kypsentää, pikkelöidä tai pakastaa.


Mikään ei myöskään estä valkosipulin syömistä pitkin kesää ennen kynsien kasvua lopulliseen kokoonsa. Myönnän, että itse teen tätä vain pahimmassa hädässä ja valkosipulin himossa, sillä yritän maksimoida satoni suuruuden.


Jotta, valkosipulia riittää varmasti koko vuodeksi, on tärkeää myös opetella oikea-aikainen sadonkorjuu ja säilytys.


Terveisin, Stella

Comments


bottom of page