top of page
Writer's pictureOmavarainen vegaani

Kuinka voimme varautua muuttuvaan ilmastoon puutarhassa?

Tulevaisuuden puutarhassa varaudutaan niin rankkasateisiin kuin kuiviin kausiin, kylmyyteen ja paahtavaan helteeseen.



Näin elokuussa uskaltaa jo huokaista, huh mikä kasvukausi takana. Omassa puutarhassani kevätyöt olivat kylmiä aivan toukokuun loppuun asti, sitten muutaman normaalin kesäviikon jälkeen alkoikin helle ja kuivuus. Nyt elokuussa pihani on saanut pienen tai suuremman sadekuuron miltei päivittäin.


Tulevaisuuden kesät tulevat olemaan säältään samanlaisia, loikkauksia ääripäistä toiseen ja meidän on sopeuduttava siihen parhaan kykymme mukaan.


Kulunut kesä oli monella tavalla poikkeuksellinen. Olen kärvistellyt kaksi kuivaa kesää tällä tontilla ennenkin, mutta tuntuu että tänä vuonna kasveja on kiusannut kuumuuden ja kuivuuden lisäksi kaikki mahdolliset tuhohyönteiset ja vitsaukset, niin kasvihuoneessa kuin avomaalla. Opin esimerkiksi millainen on basilikasta ja tomaatista pitävä rantatarhayökkönen.


Ajattelin aikaisemmin, että kasvatan puutarhassani vain pienen määrän kestäviä maatiaislajikkeita ja suurimmaksi osaksi kasveja joiden siemeniä pystyn keräämään seuraavalle vuodelle. Tämä kesä osoitti, etten ehkä pysty arvioimaan mitkä kasvit tulevat menestymään.



Sain esimerkiksi ensimmäistä kertaa ikinä hyvän sadon ruukuissa kasvavista munakoisoista. Lämmössä ovat viihtyneet myös avomaantomaatit ja eksoottiset kurpitsat, joiden sato jää kylmänä kesänä huonoksi. Oikeastaan, tomaatit tuottivat avomaalla paremman sadon kuin kasvihuoneessa. Sen sijaan joidenkin tuttujen ja turvallisten kasvien itäminen oli keväällä olematonta kuivuuden ja kuumuuden takia. Esikasvatetut taimet pystyivät taistelemaan etana-armeijaa ja paahtavaa aurinkoa vastaan paremmin.


Kasvuvyöhykkeiden sijaan on tärkeämpää tuntea oman pihan mikroilmasto, mihin halla osuu ja miten aurinko liikkuu. Kasvimaa neuvotaan perustamaan usein puutarhan kuumimpaan kohtaan, mutta moni huomasi varmasti tänä vuonna joidenkin vihannesten pärjäävän puolivarjossa paremmin. Olen istuttanut omalle pihalleni paljon uusia puita tuomaan varjoa ja suojaa.


Rankkasateiden sattuessa ylimääräisen veden ohjaaminen pois kasvimaalta on usein helpompaa kuin veden kerääminen, joskin omalla savimaallani nähtiin keväällä kelluvia perunoita uudessa lammessa, jonka piti olla perunamaa. Ongelma ratkesi pienellä avo-ojalla.


Pitkien kuivien jaksojen takia jokaisessa tulevaisuuden puutarhassa on riittävän suuri ja toimiva sadevedenkeruujärjestelmä ja kosteutta pidättävien katteiden käyttö on itsestäänselvyys. Omat rakennelmani jäivät vähän puolitiehen, mutta onneksi pihallani olevassa vanhassa kaivossa riitti vettä.



Aion jatkossa kehittää sadevedenkeruuta entisestään ja satsata kaikki voimani katevilelyyn ja maanparannukseen. Uusi juuri säkistä kaadettu höttöinen multa sitoo itseensä todella vähän vettä verrattuna mustaan kompostilla parannettuun elävään maahan.


Kirjoitin aikaisemmin, miten monivuotiset hyötykasvit olivat tämän kesän superselviytyjiä ja ne saavat jatkossa pihani parhaat paikat. Epävakaiden säiden takia oli järkevää istuttaa samantapaisia (kurkut, pavut, tomaatit ja yrtit) kasveja sekä kasvihuoneeseen että avomaalle, koska näin edes jommat kummat selviytyvät.


Monipuolinen puutarha antaa enemmän mahdollisuuksia onnistumisiin. Vaikka ilmaston lämpeneminen tuntuu ainakin minusta musertavan surulliselta, tiedän sen antavan tilaisuuden kasvattaa hyötykasveja, jotka eivät ole aikaisemmin seudullani menestyneet.


Terveisin, Stella


Comentarios


bottom of page