Tärkeä varoitus koskien kurpitsansiemeniä.
Kurpitsat ovat yksinkertaisia kasvattaa ja ne tuottavat paljon muhkeita siemeniä. Kurpitsan siementen kerääminen on myös helppoa ja houkutus kokeilla kasvattaa kurpitsoita omista siemenistä on suuri. Olen itsekin tehnyt sitä. Hommassa piilee kuitenkin vaara.
Moni kasvattaa useita erilajisia kurpitsoita omalla pihallaan. Tietyt kurpitsat risteytyvät helposti keskenään. Lopputuloksena voi olla pyöreä kurpitsa, jonka pinta on sekoitus vihreää ja oranssia, eikä maku ole kummoinen. Näitä olen itse saanut aikaan ja suuren vaivan jälkeen on tylsää haukata puulta maistuvaa hedelmää.
Kurpitsoiden kohdalla on tärkeää tietää, että joskus sekoitukset maistuvat puun sijaan karvaalta. Nämä karvasaineet ovat myrkyllisä ja voivat aiheuttaa ikävän ruokamyrkytyksen ja joidenkin lähteiden mukaan jopa kuoleman.
Olen itse kasvattanut onnistuneesti oikean näköisiä kurpitsoita markettien kurpitsoiden siemenistä. Arvatenkin kurpitsat olivat suuremmilta yhden lajin pelloilta. Enää en tätä kuitenkaan tee, koska opin että reippaat mehiläiset jaksavat lentää pitkiäkin matkoja pölyttäen kaiken reittinsä varrella.
Siemenhyllystä napattu pussi, jossa on tunniste F1 viittaa hybridilajikkeeseen, jonka jälkeläisistä eli siemenistä ei ikinä kasva emonsa kaltaista kasvia. Näitä ei kannata kerätä talteen, vaikka kyseessä olisikin oman pihan ainoa lajike.
Jos siemeniä haluaa kerätä talteen voit noudattaa tätä Instagramiin saamaani Siementarhan ohjetta:
"Suomessa kasvatetaan pääasiassa kolmea kurpitsalajia, jättikurpitsaa, Cucurbita maxima (suurin osa talvikurpitsoista), pepokurpitsaa, C. pepo (jolle on annettu hassu suomenkielinen nimi satokurpitsa, tavalliset kesäkurpitsat kuuluvat tähän lajiin) ja myskikurpitsaa, C. moschata. Maximakurpitsa ei risteydy muiden lajien kanssa. Pepo- ja myskikurpitsat saattavat risteytyä keskenään, mutta se on ainakin kirjallisuustietojen mukaan hyvin harvinaista.
Jos haluaa kerätä kurpitsoista siemeniä, voi siis melko huoletta kasvattaa samassa paikassa yhtä lajiketta kustakin mainitusta lajista, ottaen tietysti huomioon myös naapurit. Jos turvavälien pitäminen ei ole mahdollista, voi siementen keruuta varten tehdä käsinpölytyksiä, mikä on kurpitsoilla teknisesti varsin yksinkertaista. Siten voi pienelläkin alalla kasvattaa siementen keruuta varten useita lajikkeita samasta lajista.
Kurpitsat ovat siitä harvinaisia ristisiittoisia, että ne eivät ole herkkiä sisäsiitosdepressiolle, joten ylläpitoviljelyssä riittää pienikin populaatio. Suurinpana riskinä kurpitsoiden osalta pidän risteytymistä koristekurpitsalajikkeisiin, joista myrkyllistä karvautta ei ole jalostettu pois. Joka tapauksessa on viisasta maistaa jokaista kurpitsaa, josta kerää siemeniä."
Comentarios