Suurena inkiväärinystävänä olen jo pitkään halunnut kokeilla ginger bug -reseptejä ja kun huomasin tämän omenamehuun tehtävän version, oli pakko kokeilla.
Lyhyesti kuvailtuna kyseessä on ihana, hieman kupliva inkivääriltä maistuva omenamehu, jossa on häivähdys tuttua vappusiman fiilistä.
Ginger bug -juomat tehdään inkiväärivierteeseen, eli eräänlaiseen luonnolliseen juureen. Tähän juureen voidaan lisätä sokerivettä, mausteita tai erilaisia mehuja, jonka lopputuloksena on kupliva raikas juoma. Kuten tuttu vappusima tai kombucha, tämäkin juoma sisältää valmistustavasta riippuen pienen määrän alkoholia.
Omena ginger bug -resepti
Valmista ensin vierre eli juuri pienehköön (2-4 desiä) lasipurkkiin.
Pilko lasipurkkiin parin peukalon kokoinen pala inkivääriä ja täytä purkki vedellä. Sekoita mukaan ruokalusikallinen sokeria. Peitä purkki riittävän tiiviillä kankaalla, sillä muuten saat nopeasti vieraaksi hedelmäkärpäsiä. Lisää purkkiin joka päivä uusi ruokalusikallinen sokeria ja sekoita. Huomaat pian, kuinka seos alkaa kuplimaan. Voit tehdä varsinaisen juoman 3-5 päivän päästä.
Valmista varsinainen juoma.
Kaada uuden pullon pohjalle tekemääsi juurta eli “bugia”. Tarkkoja mittoja ei tässä tarvita, itse kaadoin noin 1-1.5 desiä juurta per litran pullo. Voit käyttää lasi- tai muovipulloja, kunhan varaudut tarkkailemaan juoman käymistä.
Täytä pullo omenamehulla ja sulje korkki. Jos epäilet mehusi olevan kovin vähäsokerista, voita lisätä pulloon pienen määrän lisäsokeria. En tehnyt tätä ja oma juomani kehitti silti kuplia sopivasti.
Anna juoman käydä huoneenlämmössä 3-5 päivää ja siirrä sen jälkeen kylmään. Itse siirsin pullon viileään kolmen päivän jälkeen, mutta nautin sen viidentenä. Juoma oli taivaallista!
Sanoisin valmiin juoman säilyvän siman tavoin noin, eli kovin suuria määriä en suosittele tekemään kerralla. Säilyvyyteen vaikuttaa tietenkin myös käytetty mehu.
Lisää syksyisiä tunnelmia ja omenavinkkejä löydät youtube-videoltani!
Terveisin, Stella
Commentaires